Mainos

Peräkärryn kanssa satasta, kesärenkaat sallittu myös talvella – nämä 10 asiaa muuttuisivat Suomen liikenteessä

Liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee kokonaisvaltaista uudistusta maamme tieliikenteeseen. Moni asia muuttuu, jos ehdotus hyväksytään – poimimme niistä 10 merkittävintä.

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa ministeri Anne Bernerin (kesk.) johdolla suuria muutoksia vuodelta 1981 peräisin olevaan tieliikennelakiin. Laki on ministeriön mukaan aikansa elänyt.

Uusi tieliikennelaki siirtäisi vastuuta liikenneturvallisuudesta aiempaa enemmän tienkäyttäjien harteille. Myös nykyisen lainsäädännön tulkinnanvaraisuuksia poistettaisiin ja turhaksi koettua sääntelyä kevennettäisiin. Uusi tieliikennelaki ottaisi aiempaa paremmin huomioon myös tulevaisuuden liikennemuodot.

Ehdotetun tieliikenneuudistuksen 10 merkittävintä muutosta

1. Perinteinen rikesakko poistuisi käytöstä. Sen korvaisi liikennevirhemaksu, jonka suuruus olisi 20–400 euroa.

2. Talvirengasmääräyksiä uudistettaisiin paremmin vastaamaan Suomen vaihtuvia keliolosuhteita. Uuden lain mukaan talvirenkaita olisi käytettävä ajoneuvoissa, jos sää tai keli sitä edellyttäisi marras-, joulu-, tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana.

3. Pakettiauton ja matkailuauton ajoneuvokohtaisista nopeusrajoituksista luovuttaisiin. Nykyisin rajoitus on ajoneuvotyypistä riippuen 80–100 kilometriä tunnissa.

4. Alle 750-kiloisen, keskiakselisen perävaunun suurin sallittu vetonopeus nostettaisiin 100 kilometriin tunnissa, mikäli vaunu on varustettu kaapelilla, joka estää vaunun irtoamisen tai kytkee vaunun jarrut irtoamistilanteessa.

5. Liikennemerkkien määrä lisääntyisi. Uusia liikennemerkkejä olisi muun muassa vähimmäisnopeus sekä nastarengaskielto. Myös sähköautojen latauspisteet saisivat omat liikennemerkkinsä.

6. Tienkäyttäjäksi määriteltäisiin ajoneuvoa myös muualta kuin auton sisältä ohjaava henkilö. Monissa uusissa autoissa auto on mahdollista esimerkiksi pysäköidä ajoneuvon ulkopuolelta.

7. Pyöräilijät saisivat ajaa yksisuuntaisella kadulla muuta liikennettä vastaan, jos se on sallittu liikennemerkillä. Jalkakäytävän tai pyörätien ylittävän ajoneuvon olisi väistettävä jalankulkijaa, pyöräilijää sekä jalkakäytävän tai pyörätien takana olevan ajoradan liikennettä. Tällä hetkellä väistämisvelvollisuus on vain jalankulkijaa kohtaan, ellei liikennemerkillä muuta osoiteta. 

8. Pysäköinti sallittaisiin myös tien vasemmalle puolelle, mikäli se ei aiheuta haittaa tai vaaraa muille tienkäyttäjille.

9. Taksinkuljettajalle ja katsastajalle tulisi turvavyön käyttöpakko. Myös traktorin kuljettajille säädettäisiin velvoite käyttää turvavyötä, jos sellainen olisi traktoriin asennettu. Katsastajan tulisi käyttää myös suojakypärää moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan. Myös invalidimoottoripyörän ja invalidimopon kuljettaja olisivat jatkossa velvollisia käyttämään kypärää

10. Kameravalvonnassa havaitun rikkomuksen maksu määrättäisiin ajoneuvon omistajalle, ellei tämä pysty osoittamaan jonkun toisen kuljettaneen autoa. Kameroilla voitaisiin valvoa myös punaista päin ajamista tai suojatiesääntöjen noudattamista.

Liikenne- ja viestintäministeriön yli 450-sivuisen pdf-muotoisen ehdotuksen voit ladata tästä.

***

Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.