Mainos

Vähimmäisnopeus ja nastarengaskielto – tältä näyttäisivät uudet liikennemerkit

Tieliikennelain uudistus poistaisi käytöstä muun muassa rikesakon, mutta muutoksia tulisi myös käytössä oleviin liikennemerkkeihin.

Liikenne- ja viestintäministeriössä suunnitellaan tieliikennelain uudistusta, joka keskittyisi suureksi osaksi nykyisen sääntelyn vähentämiseen ja tietyiltä osin myös poistamiseen.

Yksi muutoksen kohteeksi joutuvista osa-alueista olisivat liikennemerkit. Nykyisten liikennemerkkien lisäksi nimittäin tulisi nippu aivan uusia, mikäli tänään keskiviikkona julkaistu tieliikennemalli menee läpi.

Tältä esimerkiksi näyttäisi vähimmäisnopeuden ilmoittava liikennemerkki.

vahimmaisnopeus

Sähköautojen yleistymisen myötä myös ongelmat parkkipaikoilla tulevat lisääntymään. Jo nyt sähköautoilijat törmäävät jatkuvasti heille varatuille paikoille pysäköineisiin Sähköauton lataamiseen tarkoitettu parkkiruutu ilmoitettaisiin tällä merkillä.

sahkolataus

Myös nastarenkailla varustetulla ajoneuvolla ajamisen kieltävä merkki on ministeriön esityslistalla.

nastarengaskielto

Kaikki merkit nähtävissä täällä sivulta 373 eteenpäin.

***

Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.