Mainos

1 500 abiturienttia kirjoittaa sairaana – kolmannes saa hyvitystä

Tänäkin keväänä noin 1 500 abiturienttia osallistuu ylioppilaskirjoituksiin sairaana.

Sairaana ei tarvitse kirjoittaa, mutta moni ei halua siirtää kirjoituksia syksylle.

– Jos on sairas, niin pitäisi odottaa puoli vuotta, että voi kirjoittaa uudestaan. Jotenkin se systeemi tuntuu hullunkuriselta, sanoo Eino Kolppanen Kaustisen musiikkilukiosta.

Sami Vähäkangas kirjoitti oman osuutensa kovassa vatsataudissa.

– Fyysisen olon puolesta pystyin keskittymään, mutta muuten keskittyminen oli kyllä tavallista hankalampaa, kun takana oli monta tosi huonoa päivää, kertoo Vähäkangas.

Lääkärintodistuksen ja erillisluvan turvin voi kirjoittaa myös koulujen ”sairastilossa”. Nämä tilat ovat tänäkin keväänä olleet tupaten täynnä, kun flunssa-aallon jälkimainingit ovat koetelleet yo-kokelaita. Sairaspaikoilla on oltava lepopaikka ja wc lähellä, eikä näiden tilojen järjestäminen ole kouluille helppoa.

– Jos on oksentelua tai ripulia, se vaatii kovaa vessassa hyppäämistä, sanoo musiikkilukion rehtori Taina Lehtonen.

"Kipeänä kannattaa jäädä kotiin"

Valvonnan järjestäminen erillistiloihin on työlästä.

– Onhan se haasteellista, kun joka tilassa on oltava valvoja, jatkaa Lehtonen.

Valvojat ovat vuosien saatossa tyhjennelleet oksennusastioita ja lääkinneet kuumepotilaita kaikin keinoin. Yo-lautakunnan pääsihteeri Anneli Roman suosittelee kipeänä kotiin jäämistä, mutta ymmärtää niitäkin, jotka haluavat valmistua ajallaan. Lautakunnalta voi myös anoa lievennystä arviointiin sairauden perusteella.

– Lääkärintodistuksessa lääkäri on määritellyt sairauden ja täällä lautakunnassa asiantuntijalääkäri arvioi, minkälainen vaikutus sillä olisi suorituskykyyn.

Yllättävän moni myös saa lievennystä.

– Kolmannes näistä pyynnöistä on sellaisia, että on mahdollista tehdä se hyvitys, kertoo Roman.

Kaikkiaan tämän kevään tutkintoon on ilmoittautunut 41 764 henkilöä, 240 henkilöä enemmän kuin viime keväänä.

Tutkinto käynnistyi 10. helmikuuta äidinkielen tekstitaidon kokeella. Viimeinen koe tänä keväänä, saamen äidinkielen koe, pidetään 28.3.

Katso Outi Airolan juttu (Seitsemän uutiset 16.3.2012)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.