Mainos

100 000 kurjella treffit Unkarissa – syysmuutto täyttää taivaan

Kurkien syysmuutto on käynnistynyt. Kurkiaurat lähtevät liikkeelle etenkin Oulun ja Vaasan alueilta. Peltoaukeille kokoontuu tuhansittain Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä pesineitä lintuja.

Matka jatkuu Etelä-Eurooppaan ja toisinaan Afrikkaan asti. Muuttomatka on tuhansia lentokilometrejä.

– Nyt on meneillään ensimmäinen muuttoaalto. Niitähän on kaikkiaan kolme, viimeinen joukko lähtee matkaan noin kuukauden kuluttua, kertoo lintuharrastaja Jouko Alhainen Humppilasta.

Suomessa kurkien määrä on kasvanut arviolta jopa 80 000 yksilöön. Sen myötä suuria kurkiparvia voi nähdä kaikkialla Suomessa.

Linnun muisti määrää reitin

Kurki lähtee lentomatkalle vain sopivassa säässä - pohjoistuuli on siinä ehdoton edellytys, jotta lentomatka etelään taittuu myötätuulessa. Sään viileneminen saa niin ikään linnut muuttopuuhiin.

Alhaisen mukaan vanhimpien lintujen muisti ohjaa matkareititystä.

– Lentoreitit ovat todella selvillä jo etukäteen, sillä vanhimmat linnut ohjaavat parvea tuttuja jo kertaalleen turvallisiksi havaittuja reittejä pitkin etelään.

Euroopassa kurkien muuttoreittien solmukohta on Unkari, jossa saattaa kokoontua yli 100 000 kurkea kerrallaan Euroopasta ja Aasiasta.
Kurkihavaintojen Suomen ennätys on tehty Turussa - yhtenä päivänä yhdessä paikassa on nähty 21 805 yksilöä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.