Mainos

1188 aurinkopaneelia - Suomen suurin aurinkovoimala aloitti sähköntuotannon

Suomen suurin aurinkovoimala on aloittanut sähköntuotannon Helsingissä. Suvilahden sähköaseman katolle on sijoitettu lähes 1 200 aurinkopaneelia. Uusi aurinkovoimala kasvattaa Suomen verkkoon kytkettyä aurinkosähkötehoa yli 10 prosentilla.

Voimalan rakentaminen maksoi 600 000 euroa. Voimalan teho on yli 340 kilowattia ja sen vuosituotanto on noin 275 megawattituntia. Voimala tuottaa sähköä 137 kerrostalokaksion vuosikulutuksen verran.

Aurinkosähkön osuus Helsingissä kasvaa

Toistaiseksi aurinkosähkön merkitys Suomen energiantuotannossa on vielä marginaalinen, mutta aurinkopaneelien hinnan romahtamisen myötä aurinkovoiman suosio on meilläkin kasvamassa. Helsingin energiayhtiö Helen Oy aikoo ottaa seuraavan aurinkovoimalan käyttöön jo syksyllä ja lisää rakennetaan kysynnän mukaan.

- Kyllä aurinkosähkön osuus voi olla Helenin tuotannossa aika merkittävä piankin, varsinkin jos tämä kehitys jatkuu eli paneeleiden hinnat tippuvat ja hyötysuhteet paranevat koko ajan. Sanoisin, että aurinkosähkön osuus voi olla 5-10 prosenttia 10-20 vuoden aikajaksolla tästä, arvioi Helen Oy:n projektinjohtaja Atte Kallio.

Aurinkosähkö kiinnostaa asiakkaita

Sähköaseman katolle on pystytetty 1188 aurinkopaneelia. Asiakkailla on oma nimikkopaneeli, jonka tuottaman sähkön saa käyttöönsä 4,5 euron kuukausimaksulla. Sähköyhtiö hyvittää asiakkaalle paneelin tuoton verran eli sähkön nykyhinnoilla noin euron kuukaudessa. Asiakas siis maksaa joitakin euroja ylimääräistä kuukaudessa siitä ilosta, että saa käyttää aurinkosähköä. Tästä huolimatta nimikkopaneelit varattiin loppuun muutamassa päivässä.

- Kun se on kotimaista ja uusiutuvaa tai mikä se tärkein asia kenellekin on, niin siitä ollaan valmiita pikkuisen enemmän maksamaan, uskoo Atte Kallio.

Jos haluaa tuottaa kerrostalokaksion vuotuisen sähköntarpeen auringolla, paneeleita on hankittava viisi.

Kaupungissa riittää kattoja paneeleille

Helsingissäkin olisi paljon kattopinta-alaa aurinkopaneeleille. Erityisesti isot teollisuuslaitosten ja markettien katot kiinnostavat sähköntuottajaa.

- Isoja kattoja on paljon ja jos jollain on teollisuuskiinteistö tai marketti tai muu iso katto, niin minuun voi ottaa yhteyttä ja katsotaan, mitä yhteistyötä keksitään, mainostaa Kallio.

Sähkön varastointia kokeillaan 

Kesällä aurinkopaneelit tuottavat sähköä yli tarpeen, mutta toistaiseksi sähkön varastointi ei ole onnistunut.

- Sähkön varastointi on vasta tutkimusasteella oleva teollisuudenala. Tähän Suvilahden aurinkovoimalan pihalle on tarkoitus rakentaa tällainen kokeilulaite, itse asiassa iso megawattiluokan laitos, johon voisi varastoida hetkellisesti jopa 4 000 aurinkopaneelin sähköt. Sitä tutkitaan ja kehitellään ja varmasti pian se on kaupallisesti kannattavaa, uskoo Kallio.

Talvella Suvilahden aurinkopaneelit saattavat peittyä lumeen.

- Niitä ei kannata lähteä puhdistamaan, kun on riski, että katto voi hajota tai paneelit voivat hajota. Aika pian ne keväällä sulavat. Esimerkiksi tänä talvena ei olisi ollut lunta katolla lainkaan ja paneelit olisivat tuottaneet ihan hyvin, sanoo Atte Kallio.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.