Mainos

12 kysymystä: Miksi vanhusten pahoinpitelyepäilyistä ei ilmoitettu poliisille Turussa?

Turun kaupungin hyvinvointitoimialan johtajan Riitta Liuksa pahoittelee kaltoinkohtelua, jonka kohteeksi vanhukset ovat joutuneet kaupunginsairaalan psykiatrisella osastolla.

Epäkohdat olivat Liuksan tiedossa vuonna 2013, jolloin asiaan puututtiin. Sen jälkeen asia tuli uudelleen Liuksan tietoon Turun Sanomien tänään julkaistun jutun myötä. Lehden mukaan hoitajat ovat ylilääkinneet potilaita rauhoittavilla, jotta hoitajat saisivat itse nukkua yöllä, pahoinpidelleet ja nöyryyttäneet potilaita sekä varastaneet osastolta lääkkeitä.

Riitta Liuksa, miten vastaatte potilaiden omaisille, jotka ovat huolissaan potilaiden kohtelusta?

– Todella pahoittelemme tätä tilannetta. Eihän tätä voi millään hyväksyä eikä puolustella. Meidän tehtävämme tässä ja nyt on potilasturvallisuuden ensisijainen varmistaminen.

Vahvistatteko tiedon että potilaita on kohdeltu kaltoin?

– Olen ollut tietoinen vuonna 2013 tehdystä sisäisestä tarkastuksesta ja toimenpide-ehdotuksista mitä silloin on tehty. Pitää paikkansa että vuonna 2013 oli erilaisia elementtejä, joista mainitsemaanne lääkeasiaan on puututtu.

Ylilääkitsemiseen vai lääkevarkauteen?

– Sekä että.

Puututtiinko pahoinpitelyihin vuonna 2013?

– Kaltoinkohteluun kyllä.

Turun Sanomien mukaan osa hoitajista tekee samaa työtä edelleen. Miten se on mahdollista?

– Tämä selvitetään perinpohjin. Mikäli niitä korjaustoimenpiteitä, joita silloin ehdotettiin tehtäväksi, ei ole tehty, ryhdymme työnjohdollisiin toimenpiteisiin.

Onko irtisanominen yksi mahdollisista toimenpiteistä?

– Kyllä.

Asiaa on siis käsitelty jo vuonna 2013. Miksi tätä ei seurattu tarkemmin sen jälkeen?

– Totta kai oletuksena on, että silloin tehdyt toimenpide-ehdotukset olisi hoidettu asianmukaisesti eteenpäin. 

Mitä ne toimenpiteet silloin olivat?

– Tutkintapyyntöjen tekemistä poliisille, työnjohdollisia toimenpiteitä sekä toimintatapojen kehittämistä.

Koskivatko tutkintapyynnöt lääkevarkauksia?

– Kyllä.

Entä pahoinpitelyitä? 

– Niiden osalta ei tehty tutkintapyyntöä.

Miksi pahoinpitelyjen osalta ei tehty tutkintapyyntöä poliisille?

– Silloin arvioitiin että työnjohdolliset toimenpiteet ovat riittäviä. Tällaisiin toimenpiteisiin kuuluu muun muassa asianomaisten kuulemisia ja mahdollisia varoitusten antamisia.

Onko asian käsittelyssä tehty virhe?

– Suhteessa valvoviin viranomaisiin olisimme voineet toimia toisin. Ilmoitus olisi pitänyt aikanaan tehdä Valviralle.

– Sen kiistän, ettemmekö olisi ryhtyneet asianmukaisiin toimenpiteisiin vuonna 2013. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.