Mainos

150 miljoonaa teiden päällystämiseen

Tiehallinnon tiepiirit päällystävät kevään, kesän ja syksyn aikana yleisiä teitä yhteensä noin 4000 kilometrin verran. Näistä peruskorjattavien tieosuuksien osuus on noin tuhat kilometriä. Rahaa töihin on varattu 150 miljoonaa euroa.

Tiehallinnon mukaan päällystettäviä tieosuuksia on lähes yhtä paljon kuin vuosi sitten. Ylivoimaisesti suurin hanke toteutetaan Oriveden ja Muuramen välillä, jossa päällystettävää tietä on yhteensä 93 kilometrin verran. Myös tiellä numero 13 Kolkanlahden ja Huutomäen, 8-tiellä Kallmossan ja Alholmin sekä 6-tiellä Koivikon ja Onkamon välillä töitä tehdään noin 35-37 kilometrin mittaisella alueella. Niin ikään tieliikenteen tutussa pullonkaulassa valtatie neljällä Lahden ja Heinolan välillä tehdään kesän aikana runsaasti päällystystöitä.

Tietyöt haittaavat jonkin verran liikennettä

Tiehallinnon mukaan liikenteelle aiheutuvan haitan vähentämiseksi työt tehdään erittäin vilkasliikenteisillä teillä, kuten Länsiväylällä Uudenmaan tiepiirissä ja Kuopion moottoritiellä Savo-Karjalan tiepiirissä, yöllä. Myös muualla töitä pyritään sijoittamaan mahdollisuuksien mukaan ruuhka-aikojen ulkopuolelle.

Tietöistä saa yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi Tiehallinnon internetsivuilta ja kesän tietyökartasta. Karttaa jakavat maksutta huolto- ja katsastusasemat, rajanylityspaikat sekä Tiehallinnon toimistot eri puolilla Suomea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.