Mainos

16-vuotias menehtyi lasketteluvammoihin Iso-Syötteellä

Laskettelija on menehtynyt Iso-Syötteellä saamiinsa vammoihin. Onnettomuus tapahtui eilen iltapäivällä.

16-vuotias poika menehtyi yöllä sairaalassa.

- Poika oli ollut laskettelemassa normaalirinteessä, kun suksi tökkäsi eli kanttasi, kertoo Hiihtokeskus Iso-Syötteen toimitusjohtaja Jorma Terentjeff MTV3:n Uutisille.

- Poika kaatui kasvoilleen. Hänellä oli tarkoituksen mukaiset varusteet ja kypärä, mutta kun kaadutaan suoraan kasvoille, ei kypärä enää suojaa päätä ollenkaan.

Poikaa elvytettiin paikan päällä ja hänet kiidätettiin pelastushelikopteri Sepellä Oulun yliopistolliseen sairaalaan leikattavaksi.

- Helikopteri oli Oulusta rinteellä puolessa tunnissa. Rinteen turvallisuusasiat olivat kunnossa ja pelastustoimet olivat asianmukaisia.

Terentjeffin mukaan Syötteellä ei ole sattunut vastaavaa aiemmin. Rinteen henkilökuntaa koulutetaan jatkuvasti, ja Syötteen yhteistyökumppaneita ovat pelastusyksiköt, SPR ja pelastushelikopteri Sepe.

Terentjeff on pahoillaan tapahtuneesta.

- Olen jutellut hänen isänsä kanssa. Hänen kaveripiirissäkin on todettu, että tapaturma olisi voinut sattua kenelle tahansa. Kaatuminen on aina yllätyksellinen ja vauhti rinteessä on kova. Pahinta on kaatua kasvoilleen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kaleva.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.