Mainos

2011 - Nämä lukiot menestyivät äidinkielessä

Äidinkielen parhaat ylioppilasarvosanat kirjoitettiin vuonna 2011 Espoossa sijaitsevassa Etelä-Tapion lukiossa, joka on menestynyt tämän kevään kirjoituksissa kautta linjan.

Vertailuun otettiin mukaan äidinkielenään suomen kirjoittaneiden oppilaiden tulokset. Kärjestä rajattiin pois alle kymmenen kirjoittajan koulut.

Kahdenkymmenen kärki äidinkielen kirjoituksissa koostuu vuosittain samoista kouluista. Suurin osa on pääkaupunkiseudun tai suurten kaupunkien, erityisesti Turun, lukioita.

Posiolla loistotulokset äidinkielessä

Kuitenkin vuodesta toiseen äidinkielen kärkikamppailussa sinnittelee myös pieni Posion lukio, jossa suomen kielen äidinkielenään kirjoitti 16 abiturienttia. Lukio näyttääkin panostavan voimakkaasti suomen kielen ja kulttuurin opiskeluun.

Pienissä, kunnan ainoissa lukioissa saavutetut loistavat äidinkielen tulokset eivät voi selittyä esimerkiksi yläasteen opiskelumenestyksellä tai koulun sisäänpääsyrajoilla.

- Meillä on hyvät ja pätevät opettajat, sekä älyttömän hyvä yhteishenki, kehuu koulun rehtori Elina Lämsä. Koulun kirjasto on oppilaiden ahkerassa käytössä, ja koulu on sitoutunut jokaisen lukioon tulevan opiskelijan lakittamiseen.

Koulun verkkosivujen paraatipaikalla on Eino Leinon lyriikkaa.

Se talo, min portilla kilpi on:

”Tässä talossa tehdään työtä”,

se talo on pyhä ja pelvoton

ja pelkää ei se yötä.

Työs olkoon suurta tai pientä vaan,

kun vain se tähtää suurempaan

ja kun sitä palkan et tähden tee,

se arvonsa ansaitsee."

Lue muut lukio-jututja oman koulusi kaikkien aineiden tulokset.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.