Mainos

22-vuotias väittää murtaneensa maailmansodan aikaisen koodin – kehitti viestien salausohjelman

22-vuotias espanjalainen väittää murtaneensa toisen maailmansodan aikaisen koodin, ja kehittäneensä sen pohjalta yhden maailman turvallisimmista tietosuojaohjelmista. 

Toisessa maailmansodassa käytettin tuhansia kirjekyyhkyjä kuljettamaan koodattuja viestejä liittoutuneiden joukkojen välillä. Jotkut näistä koodeista on onnistuttu myöhemmin murtamaan, mutta toiset ovat jääneet myysteeriksi.

Nyt yksi salassa pysyneistä koodeista on ehkä saatu murrettua. La Vanguardia-lehden mukaan 22-vuotias katalonialainen yrittäjä Dídac Sánchez sanoo onnistuneensa selvittämään koodin kuolleen kyyhkysen jalasta Isossa-Britanniassa löydetyn viestin avulla.

Kyseinen salakieli on pysynyt tähän saakka ratkaisemattomana, ja monet asiantuntijat uskoivat, että se oli sellaiseksi myös jäämässä.

Viestiä kantanut kirjekyyhky löytyi Surreyssä sijaitsevan talon savupiipusta.

Sánchezin mukaan hän ei ole ainoastaan ratkaissut koodia, vaan myös kehittänyt sen pohjalta uuden tietoturvaohjelmiston nimeltä 4YEO (ForYourEyesOnly eli "vain sinun silmillesi").

Ohjelmisto on määrä saada markkinoille ensi vuoden lopulla ja sillä voi kehittäjänsä mukaan koodata minkä tahansa tekstin tai dokumentin, mukaan lukien yleisimpiä monia yhteydenpitokanavia kuten tekstiviestit, WhatsApp, Messenger ja Skype.

25 000 euroa tietoturvan murtajalle 

Todistaakseen toisen maailmansodan aikaiseen koodiin perustuvan 4YEO:n haavoittumattomuuden Sánchez on julkaissut omilla webbisivuillaan kehittämällään järjestelmällä koodatun viestin.

Hän lupaa 25 000 euroa sille, joka pystyy murtamaan viestin koodin ennen vuoden vaihdetta. Sánchez sanoo, että jos joku onnistuu koodin murtamisessa, hän ei tuo ohjelmistoaan markkinoille lainkaan.

– Tähän mennessä tiedustelupalvelut eivät ole onnistuneet murtamaan viestin koodia, koska heiltä puuttui avainsana, koodikirja ja sen murtamiseen tarvittava metodi.

– Onnistuttuani saaman selville viestissä käytetyn metodin olen kehittänyt ohjelmiston, jonka uskon olevan yhden maailman turvallisimmista. Näin siksi, että olen päivittänyt vanhan brittien turvallisuuskoodiston uusien teknologioiden tarpeisiin sopivaksi, Sánchez sanoo.

Sánchezin mukaan häneltä meni koodin ratkaisemiseen ja uuden ohjelmiston luomiseen noin 18 kuukautta.

Nuori yrittäjä on julkaissut nettisivuillaan sähköpostiviestin, jonka hän sanoo olevan Britannian tiedustelupalvelun viestintäosaston lähettämän.

Siinä vahvistetaan hänen mukaansa, että surreylaisen kyyhkyn jalasta löydettyä koodia ei oltu onnistuttu ratkaisemaan.

Samassa viestissä tiedustelupalvelu kuitenkin toteaa, että koodin murtaminen on vaikeaa ilman muuta aiheeseen liittyvää tietoa. Sen mukaan on myös erittäin vaikeaa todistaa, että mikä tahansa ratkaisu on oikea, jos sitä ei pystytä todistamaan alkuperäisellä koodimateriaalilla.

Sánchezin mukaan hän on kuitenkin tässä onnistunut ja hän kertoo olevansa yhä yhteydessä brittitiedustelupalvelun kanssa asian todistamiseksi.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.