Mainos

220 miljoonan euron jättisiltahanke nytkähti eteenpäin Helsingissä

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Kruunusiltojen liikennesuunnitelman äänin 64-9 keskiviikkona.

Valtuusto voi jatkaa liikennesuunnitelman käsittelyä Kruunuvuorenrannan ja Kalasataman välille. Ratkaisematta on edelleen se, rakennetaanko siltayhteys Kalasataman ja keskustan välille Hakaniemen vai Kruununhaan kautta.

Kruununhaasta raitioyhteys voisi kulkea joko Liisankatua tai Pohjoisrantaa pitkin.  

Valtuusto hyväksyi myös uuden joukkoliikenneyhteyden asemakaavan äänin 54-19. Valtuuston sinetti ei tarkoita vielä Kruunusiltojen rakentamista, vaan hankesuunnitelma tulee päätettäväksi mahdollisesti ensi keväänä. Ratkaisu riippuu Hanasaaren voimalaitoksen kohtalosta.   

Kruunusillat yhdistäisivät tulevaisuudessa uuden Itä-Helsingin asuinalueen Kruunuvuorenrannan Kalasatamaan ja lopulta myös Helsingin keskustaan.

Kolmesta sillasta koostuvaa joukkoliikenneyhteyttä pitkin voisi matkustaa raitiovaunulla, pyörällä tai jalan. Raitiovaunulla 10 kilometrin matka keskustasta Laajasaloon taittuisi noin 25 minuutissa.  

Sillan on arvioitu maksavan noin 220 miljoonaa euroa. Ennusteiden mukaan sillalla tulisi olemaan päivittäin noin 30000 raidematkustajaa ja noin 3000 pyöräilijää ja jalankulkijaa. Kruunusillat valmistuu aikaisintaan vuonna 2023. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.