Mainos

30 pesäkettä löytynyt - koloradonkuoriaisten jahti jatkuu

Lämpimänä pitkään jatkunut sää on suosinut koloradonkuoriaista. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan löydöksiä on nyt kaikkiaan kolmisenkymmentä.

Evira kertoo, että nyt on monin paikoin viimeiset hetket löytää mahdollinen kuoriaisesiintymä. Niiden paikantaminen vielä tänä kesänä on erityisen tärkeää torjuntatyön jatkon kannalta. Kuoriaislöydöksiä voi tulla vielä perunan nostovaiheessa, tai niitä voi löytyä jo nostetuilta pelloilta perunan jättövarsista.

Koloradonkuoriaiset lisääntyvät vielä syyskuun aikana, mutta uutta sukupolvea ei enää ehdi muodostua. Ilmojen viiletessä ja kasvustojen tuleentuessa aikuiset kuoriaiset kaivautuvat maahan talvehtimaan.

Ilmoitukset kuoriaishavainnoista ja -epäilyistä tulee tehdä Eviran päivystysnumeroon 0408014407. Numerossa päivystetään jokaisen viikonpäivänä klo 9-20.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.