Mainos

350 000 euroa on kipuraja perheasunnoissa

Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi ja Suomen metsäteollisuuden huonot uutiset tuntuvat jo suomalaisessa asuntokaupassa. Myyntiajat ovat pidentyneet. Kalleimpien ja isompien asuntojen pyyntihintoja myös tarkistetaan parhaillaan - alaspäin. Pääkaupunkiseudulla 350 000 euroa alkaa olla "kipuraja" tavallisille ihmisille. Asuntovälittäjät ovat huomanneet myös pankkien kiristyneen luottopolitiikan.

- Jos oma asunto on myymättä, pankit eivät enää anna kaikille välirahaa uuteen asuntoon. Väki on vähentynyt näytöissä. Me ja kollegayrityksemme olemme varmasti tekemässä hinnantarkistuksia lähipäivinä, myyntijohtaja Raimo Mäkinen Helsingin OP Kiinteistökeskuksesta sanoo.

- Kauppahinnat ovat laskeneet viime keväästä lähtien, joillakin alueilla jopa 20 prosenttia, Habitan toimitusjohtaja Jari Gardziella sanoo. Hän ei kuitenkaan suostu kertomaan, missä hinnat ovat laskeneet näin paljon.

- Pyyntihinnat ovat laskeneet, koska myös asuntoa myyvien hintaodotukset ovat tulleet realistisemmiksi, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen kertoo.

"Haaveostajat kaikonneet"

Välittäjät tarkistavat parhaillaan pääkaupunkiseudulla yli 350 000 euron hinnalla myynnissä olevien asuntojen hintoja, koska tuo summa on monelle tavalliselle suomalaiselle "kipuraja". Kalliimmat kodit käyvät hitaasti kaupaksi.

Rytkönen tapasi eilen oman yrityksensä välittäjiä ympäri Suomea ja kaikkien viesti oli sama: ihmiset harkitsevat nyt asuntokauppojaan tarkasti ja pidempään kuin ennen. Pääkaupunkiseudulla harkinta- ja samalla myyntiaika on pidentynyt yli 350 000 euron, kehyskunnissa 300 000 euron ja esimerkiksi Kemissä 170 000 euron asunnoissa.

- Asuntokauppaa pitävät nyt liikkeessä tarpeeseen ostavat: tarvitaan esimerkiksi lapselle oma huone. Haaveostajat ovat kaikonneet, Rytkönen sanoo.

Kiinteistömaailma myy nyt asuntoja esimerkiksi Helsingissä keskimäärin 63 päivää, kun vielä vuosi sitten asunnot saatiin kaupaksi keskimäärin 45 päivässä. Uudellamaalla myyntiajat ovat pidentyneet 53 päivästä 58:aan ja Länsi-Suomessa peräti sataan päivään 49 päivästä.

OPKK:ssa myyntiajat ovat pidentyneet noin kahdella viikolla 2,5 kuukauteen. Habitassa myyntiajoista ei haluta puhua ollenkaan.

- Aika ei auta, jos kämpästä pyydetään liikaa. Jos kesällä jostakin pyydettiin liikaa, se on yhä liikaa, Habitan Gardziella tokaisee.

"1990-luvun lama ei toistu"

1990-luvun lama-aikaan OPKK:n Mäkinen toimi kiinteistövälittäjänä ja Kiinteistömaailman Rytkönen pankkiirina. Kumpikaan ei usko samanlaiseen talousromahdukseen nyt.

- Yhdysvaltain roskapankkihanke tai sen kaatuminen vaikuttaa totta kai suomalaiseenkin asuntokauppaan, se on selvä asia. Mutta lama-aikaankin myytiin asuntoja, koska ihmiset tarvitsevat asuntoja. Silloin asuntojen hinnoista vain katosi yhdessä yössä 30 prosenttia, Mäkinen sanoo.

- Jos roskapankkihanke kaatuu, korot hypähtävät ja asuntokauppa hiljenee, mutta ei lopu kokonaan. Kyyti oli 1990-luvulla paljon kylmempää: markka devalvoitui 40 prosenttia, yrityksiä kaatui kuin heinää, työllisyys heikkeni. Tätä ei voi verrata siihen tilanteeseen, Rytkönen sanoo.

Habitan Gardziella mukaan muutaman prosentin koronnousu ei vielä vaikuta asuntokauppaan.

- Mutta jos työttömyys kasvaa, se tuntuu. Kukaan tervejärkinen ei jää nyt kahden asunnon loukkuun, Gardziella toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.