Mainos

45 minuuttia: Miksi kuhat katosivat särkien sijaan?

Itämeren fosforikuormituksen vähentämiseksi tarkoitettu poistokalastus on kääntynyt arvokkaiden kuhien pyytämiseksi, sanoo Helsingin yliopiston tutkijan Kimmo Kahilainen.

Kahilaisen mukaan poistokalastuksen pitäisi kohdistua särkikaloihin. Poistokalastuksen piiristä pitäisi tutkijan mukaan poistaa isot ahvenet, kuhat, hauki, taimen, lohi, ja made.

Suomenlahden rannikon läheisyydessä toteutetun hankkeen tarkoituksena oli vähentää fosforia Itämerestä poistamalla valtavia määriä särkikaloja, kuten lahnaa, suutaria ja pasuria. Ely maksoi ammattikalastajille korvausta jokaisesta poistetusta kilosta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen raportin mukaan yhdellä pyyntikerralla on voinut tulla jopa 10 000 kiloa kalaa.

Vuoden kalaopas Peter Lahti sanoo niinikään, että muun muassa Kirkkonummen Pikkalanlahden kuhat ovat kadonneet sen jälkeen, kun ammattikalastajat saivat poistokalastaa isoilla rysillä rannikon ja taimenjokien läheisyydessä.

Suomen järvissä on käytetty ja tutkittu särkikalojen hoitokalastusta vuosia, mutta merellä poistokalastuksen vaikutuksia ei ole tutkittu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.