Mainos

82 kuntaa nostaa tuloveroprosenttiaan

Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti ensi vuodelle nousee hiukan eli 17,67 prosenttiin. Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan 82 kuntaa nostaa tuloveroprosenttia ja 15 laskee. Korkein veroprosentti on vuonna 2000 Karkkilassa ja Maalahdella, 19.75 prosenttia. Alhaisin on Kauniaisissa, 15,50 prosenttia. Kiinteistöverotusta pystyy huojentamaan vain 10 kuntaa, nostajia on sen sijaan lähes 300.

Kuntaliitto arvioi kuntien verotulojen kasvavan ensi vuonna 5,5 prosenttia. Verotulojen ennustaminen on kunnissa kuitenkin vaikeaa, koska valtion veropäätöksiä ei ole vielä tehty. Työmarkkinaratkaisuissa on lisäksi auki ansiotulovähennyksen nosto. Kokonaisuutensa kuntien talous on tyydyttävä. Erot yksittäisten kuntien talouskehityksessä ovat silti edelleen merkittävät.

Kuntaliitto arvioi, että köyhien ja rikkaiden kuntien erot repeävät entistä suuremmiksi muun muassa muuttoliikkeen takia.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.