Mainos

Aamulehti: Risikko ei ole lähdössä puheenjohtajakisaan

Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko ei todennäköisesti lähde toista kertaa tavoittelemaan kokoomuksen puheenjohtajuutta. Risikko sanoo Aamulehdelle olevansa tyytyväinen nykyiseen tehtäväänsä varapuhemiehenä.

Risikko sanoo saaneensa paljon yhteydenottoja eri maakunnista, joissa häntä toivotaan mukaan kisaan. Hän toteaa kuitenkin, että "aika ihme pitäisi tapahtua", jotta hän päättäisi sittenkin lähteä mukaan kisaan.

Risikon mukaan hänen päätökseensä vaikuttavat myös perhesyyt.

Risikko oli yksi kolmesta puheenjohtajaehdokkaasta Lahden puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten. Hän hävisi silloin Alexander Stubbille toisella kierroksella.

Stubbin haastajaksi kesän puoluekokoukseen on tähän mennessä ilmoittautunut kansanedustaja Elina Lepomäki, joka nousi eduskuntaan varasijalta vuonna 2014.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.