Mainos

Aamulehti: Valtio kasvatti eniten pätkätöiden määrää

Valtion ja kuntien tehtävissä työskentelevistä joka viidennen henkilön työsuhde oli määräaikainen vuosien 2003-05 välisenä aikana.

Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät viime vuonna ensimmäistä kertaa vuosiin ja eniten julkisella sektorilla. Asiasta kertoo tuore Aamulehti. Valtion työmarkkinalaitoksen johtaja Teuvo Metsäpelto kuitenkin kiistää tiedot. Metsäpelto kertoi MTV3:n uutisille, että heidän tilastojen mukaan valtion ja kuntien tehtävissä työskentelevien pätkätyöläisten määrä on pysynyt ennallaan.

Aamulheden mukaan pätkätyöt ovat lisääntyneet eniten valtion työpaikoilla vuosien 2003-05 välisenä aikana. Valtion ja kuntien sekä kuntayhtymien tehtävissä työskentelevistä joka viidennen henkilön työsuhde oli määräaikainen.

Työministeri Tarja Filatovin aprikoi määräaikaisten työntekijöiden kasvun johtuvan osittain siitä, että työpaikoille on otettu lisääntyvässä määrin sijaisia.

- Ongelma on valvonnassa. Ihmiset eivät uskalla riitauttaa työsuhdettaan silloinkaan, kun tilanne on ilmiselvästi laiton. Pitäisi saada kollektiivisempi riitauttamisprosessi, joka ei leimaisi yksilöä hankalaksi työntekijäksi, Filatov toteaa Aamulehdelle.

Määräaikaisia työntekijöitä oli kaikista palkansaajista 16,5 prosenttia. Naisten osuus on suurempi, sillä pätkätyössä työskentelevien määrä oli peräti 20 prosenttia. Miesten osalta vastaava luku oli vajaat 13 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.