Mainos

Äänekosken vatsatautiepidemia ohi – juomaveden keittokehotus jatkuu

Juomavedestä tulleen viruksen aiheuttama epidemia sekä sekundääriepidemia Äänekoskella Keski-Suomessa ovat ohi. Lokakuun puolivälissä alkaneen epidemian aikana oireista kärsi arviolta 200 ihmistä, sekundääritapaukset mukaan lukien. 

Juomaveden keittokehotus jatkuu kuitenkin edelleen Kolunpohjan tienhaarasta Hietaman ja Parantalan suuntaan olevalla alueella, Laukaan ympäristöterveydenhuolto tiedotti perjantaina. 

Kloorausta jatketaan saastuneilla alueilla vaiheittain, jolloin vettä tulee käyttää normaalisti keittokehotus huomioiden. Terveysvalvonta varmistaa kloorauksen onnistumisen. 

Hietama-Parantalan suunnan asukkaita, joilla on ollut tai on pitkittyneitä vatsataudin oireita kehotetaan hakeutumaan terveyskeskukseen. Asukkaille tehdään vielä tekstiviestikysely epidemian selvittämiseksi.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.