Mainos

Äänestäjät uskovat yhden kierroksen riittävän

Etenkin SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat liputtavat yhden kierroksen puolesta presidentinvaaleissa.

Enemmistö suomalaisista äänestäjistä uskoo presidentinvaalin ratkeavan ensimmäisellä kierroksella. UP-Uutispalvelun Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan 60 prosenttia kansalaisista arvioi, ettei toista kierrosta tarvita.

Varmimpia nopeasta ratkaisusta ovat Tarja Halosen äänestäjät. Heistä 78 prosenttia on yhden kierroksen kannalla. Kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä tai keskustan Matti Vanhasta äänestävistä tällä tavoin ajatteli vain kaksi viidestä.

Puolueittain tarkasteltuna yhden kierroksen puolesta liputtavat etenkin SDP:n, Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Keskustan kannattajat taas eivät ole yhtä vakuuttuneita yhdestä äänestyskierroksesta kuin muut.

Nuoret aikuiset uskovat vanhempia äänestäjiä useammin, että presidentinvaaleissa käydään kaksi kierrosta.

Kyselyyn haastateltiin puhelimitse tuhatta täysi-ikäistä mannersuomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 12.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.