Mainos

Äärijoukkoihin kalastellaan juurettomia nuoria netistä

Noin viisikymmentä henkilöä on lähtenyt Suomesta taistelemaan äärijoukkoihin - esimerkiksi Isisin joukkoihin Syyriaan, kertoi ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.

Taposen mukaan lähtijöitä on eri etnisistä taustoista.

– On arvioitu, että noin 20 eri taustaa on ollut Suomesta lähtijöiden takana. Motivaatiot voivat vaihdella humanitäärisestä avusta siihen että alueella on sukulaisia, joita halutaan lähteä auttamaan. Osa lähtee puhtaasti taistelemaan.

Helsingin kaupungin turvallisuuskoordinaattori Kristiina Westerholmin mukaan lähtijöiden yksipuolista leimaamista pitäisi välttää.

- Ei ole yhtä ainoaa profiilia. Lähtijät ovat olleet pääosin nuoria aikuisia. Yhteinen piirre aika monilla on ulkopuolisuuden tunne, juurettomuus, ei löydetä paikkaansa, eikä koeta olevan osa yhteiskuntaa. Rekrytoijat ruokkivat juuri näitä tunteita.

Taponen sanoo netin olevan keskeinen foorumi taistelijoiden rekrytoimisessa.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.