Mainos

Aatoksi ja joulupäiväksi rattijuopotkin hiljentyvät

Joulu ei erotu poliisin yleisissä rattijuopumustilastoissa piikkinä. Neljän edellisen vuoden keskiarvon mukaan jouluaattona on jäänyt keskimäärin kiinni 42 rattijuoppoa koko maassa. Enemmän rattijuopumustapauksia on yleensä 22. ja 23. joulukuuta sekä tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Tapaninpäivän keskiarvo on 55 rattijuoppoa koko maassa.

– Ihmiset näyttävät hiljentyvän aatoksi ja joulupäiväksi, ja niin sen pitää ollakin, sanoo ylikonstaapeli Teemu Äikäs Liikkuvasta poliisista.

Rattijuoppojen määriin vaikuttaa Äikkään mukaan joulunpyhien pituus: kun joulu tänä vuonna sattuu tavalliselle viikonlopulle, ei luvassa ole yhtä paljon rattijuoppoja kuin pidempinä joulunpyhinä.

Poliisi suuntaa liikenteen valvontaa joulun aikaan sinne, missä ihmisten oletetaan liikkuvan: aatonaattona pääteille, aattona suurten ostoskeskusten ja hautausmaiden läheisyyteen ja tapaninpäivänä paluuliikenteen aikaan taas pääteille.

– Pitää kuitenkin muistaa, että myös poliisilla on joulu ja monet ovat lomalla. Jonkin verran joulu näkyy poliisin vahvuuksissa, Äikäs sanoo.

Myöskään ratista kärähtäneiden joulupukkien määrät eivät ole poliisin havaintojen mukaan suuria – legenda humalaisesta joulupukista alkaa jo olla Äikkään mukaan legendaa, vaikka satunnaisia tapauksia on menneiltä vuosilta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.