Mainos

Aatos Erkko rikkaimpien listan kärjessä

Verohallinto on julkistanut viime vuoden verotiedot. Suomen rikkain henkilö on Aatos Erkko, jonka verotettava varallisuus oli 97,7 miljoonaa euroa.

SanomaWSOY:n pääomistaja Aatos Erkko on edelleen Suomen rikkain mies. Viime vuoden verotietojen mukaan Erkon omaisuuden verotusarvo on 97,7 miljoonaa euroa. Rikkaimpien listan kakkonen on yhä Sampo-konsernin konsernijohtaja Björn Wahlroos.

Erkon omaisuus on vähentynyt selvästi. Esimerkiksi Erkon omaisuuden arvo oli vuonna 2001 vielä 141 miljoonaa euroa ja vuonna 2000 yhteissumma oli 220 miljoonaa euroa. Siis parissa vuodessa Erkon omaisuudesta on kadonnut yli puolet eli 120 miljoonaa euroa.

Sen sijaan laajemmin tarkasteltuna rikkaat näyttävät jälleen ryhtyneen rikastumaan muutaman vuoden alamäen jälkeen. Tosin vain niukasti. Kun lasketaan yhteen Suomen kahdensadan rikkaimman verotettava varallisuus, summa on 3,09 miljardia euroa. Vuoden 2001 verotiedoissa summa oli 3,02 miljardia euroa. Vuonna 2000 luku oli 3,74 ja vuonna 1999 yhteensä 3,67 miljardia euroa.

Tiedot perustuvat tänään julkisiksi tulleisiin verotietoihin vuodelta 2002. Rikkaimpien listaa tarkastellessa on tietysti syytä muistaa, että verotusarvot eivät ole sama kuin omaisuuden markkina-arvo. Yleensä superrikkaiden omaisuuden markkina-arvo on ollut käytännössä huomattavasti verottajan laskelmia suurempi.

MTV:n Uutisten kymmenen rikkaimman listalta on tänä vuonna poistettu kuolinpesät. Esimerkiksi Per Gösta Hartwallin kuolinpesän omaisuus on hieman suurempi kuin Erkon. Listaa on myös oikaistu siten, että ilmiselvät verotustekniset kummajaisuudet on poistettu. Tämän vuoksi helsinkiläinen sijoittaja ja liikemies Rauli Aura ei ole listoillamme mukana.

Rikkaimmat 2002 (suluissa omaisuuden verotusarvo 2001):

1. Aatos Erkko, SanomaWSOY:n pääomistaja, 97 Meur (141)
2. Björn Wahlroos, Sammon konsernijohtaja, 66 Meur (75)
3. Anja Toivanen, Onninen Oy:n omistajia, 39 Meur (38)
4. Erkki Etola, Etola Oy:n omistajia, 38 Meur (35)
5. Anders Wiklöv, ahvenanmaalainen sijoittaja, 35 Meur (32)
6. Pertti Laine, Veikko Laine Oy:n omistajia, 35 Meur (35)
7. Rafaela Seppälä, SanomaWSOY:n omistajia, 31 Meur (32)
8. Kalevi Aro, autokauppias, 29 Meur, (34)
9. Robin Langenskiöld, SanomaWSOY:n omistajia, 29 Meur (39)
10. Mattias Therman, Hartwallin omistajia, 28 Meur (23)

Nokian johtajat ansaitsivat viime vuonna jälleen eniten verotettavaa ansiotuloa. Pääjohtaja Jorma Ollilalle kertyi verotettavaa ansiotuloa reilut kuusitoista miljoonaa euroa. Ollilan ansiotulot ovat kasvaneet tuntuvasti toissa vuodesta, jolloin hän tienasi hieman yli kymmenen miljoonaa euroa.

Ollilan jälkeen listalla ovat Veli Sundbäck, Pekka Ala-Pietilä, Olli-Pekka Kallasvuo, Anssi Vanjoki, Matti Alahuhta ja Sari Baldauf. He ovat kaikki Nokian johtokunnassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.