Mainos

Abbas ja Halonen keskustelivat Lähi-idän tilanteesta

Suomen-vierailu oli osa palestiinalaisten presidentin Euroopan matkaa, jonka aikana hän etsii tukea palestiinalaisten uudelle Hamas-johtoiselle hallinnolle.

Suomessa vierailleen palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin mukaan taloudellinen tilanne palestiinalaisalueilla on erittäin huono ja kansa kärsii. Hän sanookin toivovansa, että EU jatkaisi rahallista tukeaan.

- Palestiinalaiset tarvitsevat kipeästi EU:n apua ja unionin tulisi sitä jatkaa, Abbas sanoi Helsingissä.

Yhdysvallat ja EU jäädyttivät taloudellisen apunsa palestiinalaisten itsehallinnolle Hamasin noustua hallitukseen tammikuisen parlamenttivaalivoittonsa jälkeen. EU on palestiinalaisten suurin lahjoittajataho. Unioni on antanut vuosittain keskimäärin 500 miljoonaa euroa palestiinalaishallinnolle.

Samalla Abbas muistutti, että Suomesta tulee unionin puheenjohtaja heinäkuussa, minkä vuoksi palestiinalaisten on pidettävä tiiviisti yhteyttä Suomen presidenttiin ja hallitukseen.

Abbas tapasi lyhyellä Suomen-vierailullaan presidentti Tarja Halosen, jonka kanssa hän vaihtoi näkemyksiä muun muassa Lähi-idän rauhanhankkeesta. Yhteisessä lehdistötilaisuudessa Halonen tähdensi, että niin Suomi kuin EU:kin tukee hanketta.

- Olen hyvin iloinen nähdessäni, että myös presidentti Abbas tukee rauhanprosessia ja yritämme etsiä tapoja, joilla voisimme tässä auttaa, Halonen sanoi.

Abbas on ollut Euroopassa hakemassa tukea palestiinalaisten hallinnolle. Hän saapui Suomeen myöhään eilisiltana Norjasta. Suomen jälkeen vuorossa on Ranska.

Abbas tapasi vierailunsa aikana myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren.

Abbas haluaa neuvotteluja

Hamasin vaalivoitto on vaikeuttanut myös poliittista tilannetta Lähi-idässä. Palestiinalaisten ja Israelin rauhanneuvottelut ovat edelleen jäissä, sillä Israel kieltäytyy neuvottelemasta terroristijärjestönä pitämänsä Hamasin kanssa.

Abbas vakuutti jo ennen Suomen-vierailuaan, ettei Hamasin vaalivoitto ole este neuvottelujen jatkamiselle ja että hän itse on valmis aloittamaan neuvottelut vaikka heti. Hänen mukaansa neuvotteluvaltuudet ovat edelleen Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n käsissä, kertoi uutistoimisto AFP. Abbas johtaa PLO:ta. Helsingissä hän sanoi uskovansa, että Israel voidaan kutsua rauhanneuvotteluihin heti, kun Israeliin on saatu muodostettua uusi hallitus.

- Haluamme, että neuvotteluja käydään kansainvälisessä rauhankokouksessa, koska näin on kirjattu tiekarttaan, Abbas sanoi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.