Mainos

Abit valtaavat jälleen laivat – "nuoret osaavat juhlia"

Penkkareiden jälkeen abiturientit lähtevät perinteisesti abiristeilyille. Risteilyt alkoivat jo eilen ja jatkuvat koko viikonlopun.

– Abiristeilyt ovat yleensä menneet hyvin ja abit ovat osanneet käyttäytyä, kertoo Tallink Silja Oy:n viestintäpäällikkö Marika Nöjd.

Abiristeilyjä Tallinkilla, Silja Linella ja Viking Linella järjestää Abiristeilyt Oy. Risteilyjen ikäraja on 18 vuotta. Abiristeilyt Oy:n mukaan jokaista 30 abia kohtaan tulee olla yksi vähintään 30-vuotias valvoja. Valvoja voi olla oman lukion opettaja, läheinen, sukulainen tai huoltaja. Abiristeilyt ovat nyt matkapaketteina, johon kuuluvat matkan lisäksi ruokailu. Nuorille tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo ja juhliminen.

– Abit ovat hienoja nuoria ja osaavat juhlia. Tänä vuonna risteilyihin osallistuu noin 200 lukiota., sanoo Abiristeilyt Oy:n toimitusjohtaja Markku Peltonen.

Abiristeilyt Oy:n valvojille tarkoitetussa ohjeissa kerrotaan, että valvojat eivät ole juridisesssa vastuussa toisten aiheuttamista vahingonteoista, vaikka toimivatkin yhteyshenkilöinä korvauksia selittäessä. Valvojat eivät saa ostaa tai tarjota alkoholijuomia abeille. Valvojien tulee osoittaa hyvää esimerkkiä omalla käytöksellään.

15 000 abia

Tänä vuonna lähtee kaksi laivaa M/s Europa ja M/s Gabriella Helsingistä. M/s Baltic Princess lähtee Turusta. Risteilyillä esiintyvät muun muassa Teflon Brothers, JVG, Karri Koira & Rudolf ja stand-up koomikko.

Nyt helmikuussa Gabriellan ja Baltic Princessin laivoilla matkustaa noin 15 000 abia.

Risteilyn hinta lähtökaupungista riippumatta on 130 euroa henkilöä kohden. Risteilyyn hintaan sisältyy matkan lisäksi buffet-illallinen tai lounas ruokajuomineen sekä meriaamiainen.

Laivoilla pätee Abiristeilyt Oy:n mukaan yleisesti Suomen ja Viron lainsäädäntö, joskin alkoholinkäytön osalta Suomen lainsäädäntö. Abit eivät saa nauttia alkoholia lähtiessä eikä kuljettaa juomia lähtösatamasta. Kaikki laivalla tapahtuva vahingoteko aiheuttaa korvausvelvollisuuden.

Abiristeilyt ovat todella suosittuja. Vuoden 2015 risteilyt ovat myynnissä ja vuoden 2016 risteilyjen ennakkomyynti on jo alkanut.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.