Mainos

Abloyn tulipalon syttymissyy yhä arvoitus

Abloyn lukkotehtaalla perjantaina ja lauantaina yöllä Joensuussa riehuneen tulipalon jälkisammutus oli yhä käynnissä lauantaina 31.1 2009. (LEHTIKUVA)

Abloyn Joensuun tehtaalla eilisiltana syttyneen tulipalon syttymissyy on yhä epäselvä. Pelastuslaitos ja poliisi selvittävät parhaillaan syttymissyytä ja ensivaiheen selvitystyön arvioidaan kestävän useita päiviä.

Silminnäkijähavainnon perusteella palon arvellaan lähteneen liikkeelle pintakäsittelyprosessin pesualtaalta, jossa toimii sähköinen pesu.

Abloy kertoi tiedotteessaan, että jälkisammutustöiden ohella tänään kiireellisin tehtävä on ollut estää kemikaalien kulkeutuminen ympäristöön. Tulipalon ja sammutustöiden kuluessa ulos valuneita prosessivesiin sekoittuneita sammutusvesiä on saatu talteen 50 000 litraa, mutta luontoon päässyttä määrää ei pelastuslaitos osannut lauantaina iltapäivällä vielä kertoa.

- Ympäristökeskus ottaa parhaillaan näyteitä siellä palopaikalla. Viemäriverkkoon tästä ei päässyt merkittäviä määriä. Toinen riskipaikka oli sadevesikaivot, joita sitten tyhjennettiin loka-autojen toimesta yöaikana, kun tehtiin sammutustoimenpiteitä, kertoo pelastupäällikkö Esko Hätinen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Sammutusvesien joutumisesta joumaveteen ei ole vaaraa. Alueen asukkaat voivat liikkua ympäristössä normaalisti.

- Tällä hetkellä palopaikalla on pieniä palopesäkkeitä, joita me sammutamme ja raivaamme, eikä siitä aiheudu ympäristölle tai ihmisille vaaraa, Hätinen jatkaa.

Pohjoiskarjalan pelastuslaitos arvioi, että tulipalon jälkisammutus kestävää ainakin huomiseen saakka. Kova pakkanen on vaikeuttanut sammutustöitä.

Voimakas tulipalo tuhosi eilisiltana Abloyn lukkotehtaan pintakäsittelyosaston. Palosta aiheutui miljoonavahingot.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.