Mainos

Adoptiolapsia jonotetaan yhä kauemmin

Suomeen adoptoitiin viime vuonna ennätysmäärä lapsia ulkomailta.

Kaikkiaan lapsia adoptoitiin 246, joista suurin osa, eli 117 lasta, Pelastakaa lapset -järjestön kautta. Kotimaassa puolestaan samaisen järjestön kautta sijoitettiin adoptioperheisiin yhteensä 34 lasta.

Eniten lapsia Pelastakaa lapset ry:n kautta adoptoitiin Venäjältä ja toiseksi eniten Kiinasta.

Muita kohdemaita ovat Thaimaa, Filippiinit ja Puola. Kansainvälinen adoptio onkin järjestön mukaan lisääntynyt selvästi ja se on vaihtoehtona yhä useammalle lasta toivovalle perheelle. Pelastakaa Lapset on vedonnut sosiaali- ja terveysministeriöön, jotta adoptioneuvonnalle saataisiin lisää varoja.

Nyt odotusajat varsinkin eteläisessä Suomessa ovat kasvaneet ja neuvontapaikkojen alkuinfot ovat täynnä useiksi kuukausiksi eteenpäin. -Haluaville pystytään tarjoamaan alkuinfoaika vasta elokuulle, järjestössä harmitellaan.

Adoptoiminen on mahdollista 25 vuotta täyttäneille aviopuolisoille sekä yksinäisille henkilöille. Laki ei aseta yläikärajaa adoptiovanhemmille, mutta lapsen ja adoptiovanhemman välinen ikäero on haluttu pitää korkeintaan 45 vuodessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.