Mainos

Adoptioperheiden etuuksissa puutteita

Muutamat kunnat ovat ryhtyneet vapaahtoisesti korjaamaan puutteita ja maksavat adoptioäideille esimerkiksi palkallista äitiysvapaata.

Kansainväliset adoptiot lisääntyvät Suomessa , mutta perhe-etuudet ovat edelleen huonommat kuin muilla lapsiperheillä.

Adoptiolapsi tulee perheeseen yleensä vuoden-kahden ikäisenä, joten jo siitä syystä monet pieniä lapsia koskevat etuudet jäävät adoptioperheiden ulottumattomiin.

Adoptioperheiden kampanjointi ei ole vielä purrut valtakunnallisesti, mutta on saanut monet kunnat paikkaamaan puuttuvia etuuksia. Muun muassa Kotka, Kokkola, Anjalankoski, Harjavalta, Lapua, Salo ja Pietarsaari maksavat nyt kunnan palkkalistoilla oleville adoptioäideille puuttuvan kolmen kuukauden palkan äitiysvapaan ajalta.

Kansainväliset adoptiot ovat lähteneet lisääntymään voimakkaasti viime vuosina. Syiksi asiantuntijat arvioivat paitsi lapsettomuuden lisääntymisen, myös yleisen kansainvälistymisen ja asenneilmapiirin muutoksen.

Helsingin kaupunki käsittelee adoptioäideille maksettavaa palkallista äitiysvapaa-asiaa maanantaina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.