Mainos

Afganistan-lisäjoukkoihin suhtaudutaan kriittisesti eduskunnassa

Eduskuntaryhmien johdossa suhtaudutaan varsin kriittisesti suomalaisten sotilaiden lisäämiseen Afganistanissa, kirjoittaa Verkkoapila. Kaikkein kriittisimmin asiaan suhtaudutaan pienissä oppositioryhmissä.

Keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Inkeri Kerola sanoo suhtautuvansa erittäin kriittisesti Afganistanin joukkojen lisäämispyyntöön operaatiosta satujen kokemusten perusteella ja siksi, ettei joukkoihin halukkaiden määrä ole tällä hetkellä järin suuri.

Kokoomuksen ryhmäjohtaja Pekka Ravin mielestä suomalaisten Afganistanissa käyttämä toimintametodi on oikea, ja sillä on mahdollista saavuttaa tilanne, että hallinto voidaan jonkin ajan kuluessa luovuttaa paikallisten viranomaisten vastuulle. Joukkojen kasvattamiseen hän ei ota kantaa.

SDP:n ryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Jukka Gustafssonin mukaan puolue tullee näyttämään vihreää valoa joukkojen kasvattamiseen, koska pyyntö näyttää koskevan hyvin pientä, lähinnä asiantuntijoista koostuvaa joukkoa. Hänen mukaansa kyse on enemmänkin siitä, haluaako Suomi olla mukana Afganistanin kansainvälisessä rauhanturvaoperaatiossa.

Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Annika Lapintien mielestä tehtävä pitäisi muuttaa Suomen osalta siviilikriisinhallintaoperaatioksi eikä enää lisätä sotilaallista läsnäoloa Afganistanissa. Suomeen voisi tuoda paikallisia poliiseja ja siviilejä koulutettavaksi.

Kristillisdemokraattien ryhmän puheenjohtaja Bjarne Kallis suhtautuu kriittisesti ajatukseen lähettää lisää sotilaita. Hän ei ole vakuuttunut amerikkalaisten noudattaman linjan onnistumisesta, vaan suomalaisilla pitää olla Afganistanissa oma linja.

Vihreiden ryhmäjohtaja Ville Niinistö haluaa, että operaation kumppanimaat arvioivat keskenään, kuinka kauan Afganistanissa on perusteltua olla, ennen kuin asiaan otetaan selkeitä kantoja.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mats Nylund sanoo, että hänen ryhmässään kannatetaan linjaa, että Suomi kantaa oman vastuunsa kansainvälisten järjestöjen johdolla hoidettavissa rauhanturvaoperaatioissa.

Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Raimo Vistbackan mielestä Suomesta riittävät nykyiset Afganistanissa olevat joukot.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.