Mainos

Afganistanissa haavoittuneella murtuma selkärangassa

Afganistanissa räjähdeiskussa haavoittuneista suomalaissotilaista yhdellä on murtuma selkärangassa, kerrotaan puolustusvoimista.

Loukkaantuneita hoitavan lääkärin mukaan lisäksi toisella sotilaalla on jalassa useita murtumia, jotka vaativat leikkaushoitoa.

Kahdella muulla ei ole todettu vammoja.

Räjähdeiskussa loukkaantuneet suomalaiset rauhanturvaajat ovat hoidettavana saksalaisessa kenttäsairaalassa Mazae-E Sharifissa.

Sotilaat haavoittuivat, kun suomalaispartio ajoi räjähteeseen. Todennäköistä on, että kyseessä oli joko miina tai tienvarsipommi.

Häkämies: Kaikki tehty, jotta suoja olisi riittävä

Puolustusministeri Jyri Häkämies pitää neljän suomalaissotilaan loukkaantumista Afganistanissa äärimmäisen vakavana asiana.

Häkämiehen mukaan isku ei kuitenkaan muuta suomalaisten rauhanturvaajien asemaa.

- Tosiasia on että iskut ovat lisääntyneet ja ne ovat vakavia niinkuin tämänkin aamuinen. Saamani tiedon mukaan suomalaiset rauhanturvaajat ovat nyt sairaalassa ja hengenvaaraa ei ole, mutta isku oli kiistatta vakava, Häkämies toteaa.

Sotilaiden omaa turvallisuutta on pyritty kohentamaan muun muassa koulutuksella ja entistä paremmalla kalustolla

-Me olemme koko ajan ponostaneet materiaaliin muun muassa panssaroituihin ajoneuvoihin ja sillä oli esimerkiksi tämänaamuisessa ratkaiseva turvaava merkitys.

Katso Rita Strömmerin juttu

Katso eversti Jari Kallion haastattelu

(MTV3)

Lue lisää:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.