Mainos

Ahde: Alueellistaminen silkkaa arvontaa

Valtion virastojen siirrot Helsingistä maakuntiin ei perustu eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan Matti Ahteen (sd.) mukaan tarkkaan harkintaan.

- Ei Hämeenlinna muuten olisi voittanut niin paljon, jos ei olisi arvottu, Ahde räväytti MTV3:n SuomiAreenan keskustelussa alueellistamisesta.

Ahde suri valtion rahojen tuhlausta. Pääkaupunkiseudulla on tyhjillään miljoona neliötä toimistotilaa samaan aikaan, kun esimerkiksi Seinäjoelle joudutaan rakentamaan maaseutuvirastolle uusi toimitalo 40 miljoonalla eurolla.

Keskustan Juha Korkeaoja kiisti Ahteen käsityksen arvonnasta. Hän vakuutti, että virastojen siirrossa on jotakin järkeäkin.

Keskustelu kirvoitti vaalirahoituskohun heiluttamille puolueille uutta päänvaivaa. Jopa paneelissa istuneet poliitikot olivat sitä mieltä, että Helsinki ei ole hyvä paikka edes keskustan puoluetoimistolle. Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara pakottaisi puoluesihteeri Jarmo Korhosen johtaman Apollonkadun pyhätön muuttamaan Poriin.

Demareiden Matti Ahde (sd.) siirtäisi vihreiden pääkallonpaikan Koijärvelle, koska Espoon Viherlaakso on turhan lähellä Helsingin keskustaa. Vihreiden Ville Niinistö passittaisi demarit joko Mänttään tai Ouluun.

Korkeaoja oli maltillisilla linjoilla. Hän pitäisi puoluesihteeri Taru Tujusen emännöimän puoluetoimiston Helsingissä. Uutta paikkaa hän ehdotti Taka-Töölöstä, jonne ei ole monen monta kilometriä nykyiseltä paikalta pääkaupungin ydinkeskustasta. Kokoomuksen puoluetoimisto toimii vielä toistaiseksi Suomalaisen klubin alakerrassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.