Mainos

Ahde: Kiitos käsittämättömän suuresta tuesta

Hilkka Ahde on tyytyväinen siihen, että hänen työsuhteensa auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:hen palautettiin.

- Olen tänään saanut tiedon työsuhteeni palauttamisesta. Olen tyytyväinen ratkaisusta ja palaan töihin iloisin mielin sairaslomani jälkeen. Olen kaivannut työtovereitani ja saanut heiltä suuren tuen irtisanomiseni jälkeen, Ahde kertoo tiedotteessaan.

Ahde kiittää saamastaan tuesta ja myötätunnosta, joka hänen mukaansa on ollut käsittämättömän suurta.

- Tämän tuen kannattamana olen jaksanut eteenpäin vaikeassa tilanteessa. Tulen myös jatkossa tekemään kaikkeni AKT:n jäsenistön hyväksi ja liikkeen yhtenäisyyden palauttamiseksi. Hienoa, että ay-liike kykeni tällaiseen ratkaisuun.

Ahde ei aio antaa tänään haastatteluja. Hän vetoaa sairauslomaansa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.