Mainos

Ahjon alue Keravalla osittaisessa vedenkäyttökiellossa

Ahjon alue Keravalla on asetettu osittaiseen vedenkäyttökieltoon. Vesijohtovedessä havaittiin voimakasta kloorin hajua ja makua iltapäivällä kello neljän jälkeen.

Keravan Veden vesihuoltoinsinööri Tapio Heleniuksen mukaan havainnon teki kuluttaja.

Helenius kertoi, että kloori päätyi vesijohtoihin Etelä-Keravan vesitornin syöttöputkiston kloorauksesta. Keravalla ei normaalisti lisätä klooria veteen. Kloorin tarkasta määrästä ei ollut vielä illalla tietoa, mutta Heleniuksen arvion mukaan vesi sisälsi klooria hieman uimahallien vettä enemmän.

- Ei niin hirveän vaarallisia määriä, mutta onhan se epämiellyttävää kuluttajan kannalta, hän kuvaili.

Kloorivuodon takia vesilaitos kielsi illalla kuluttajia juomasta vettä.

- Vettä ei saa nauttia, mutta sitä voi käyttää esimerkiksi peseytymiseen, kertoi tarkastusinsinööri Tiina Niemi Keravan Vedestä.

Kloorivuodon vuoksi Ahjon alueen vesijohdoista otettiin illalla paineet pois, ja vedenjakelu alueella katkesi. Niemen mukaan toimeen turvauduttiin veden käyttäjien varoittamiseksi.

Saastuneita vesijohtoja ryhdyttiin huuhtelemaan illalla, ja Helenius arveli että johdot saadaan puhdistetuksi aamuun mennessä. Paineet oli tarkoitus säätää takaisin yön aikana.

Jakelukatkos koski 550:tä vesijohtoverkostoon kytkettyä kiinteistöä.

Vesiongelmat rajautuivat Vanhan Lahdentien itäpuolella, Kulloontien ja öljyradan väliin jäävälle alueelle, jossa on sekä omakotitaloja että suuria vuokrakerrostaloja.

Keravan Vedestä luvattiin illalla, että alueelle järjestetään väliaikainen vedenjakelupiste jos katko pitkittyy.

Keravan Vesi järjestää iltakymmenen aikoihin kaksi väliaikaista vedenjakelupistettä. Vettä jaetaan K-Market Ahjontorin ja Sorsakorven elintarvikekioskin pihalla. Molemmat jakelupisteet sijaitsevat Ratatiellä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.