Mainos

Aho hakee Suomen Pankkiin

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho on vahvistanut hakevansa Suomen Pankin johtokuntaan. Nuoren keskustan liiton liittokokouksessa Saariselällä puhunut Aho kertoi, että ratkaisun taustalla ovat hyvin henkilökohtaiset syyt.

Päätös kypsyi lopullisesti viimeisten puolentoista kuukauden aikana.

-Eteen tuli Yhdysvaltojen matkan jälkeen asioita, joiden takia en olisi voinut enää paneutua sataprosenttisesti keskustan puheenjohtajan työhön, Aho luonnehti.

Eteen tulleet asiat hän niputti ulkoisten, puolueen sisäisten ja henkilökohtaisten syiden kokonaisuudeksi. Yksityiskohtaisemmin hän ei halunnut vielä niitä tarkentaa, mutta totesi perheensä joutuneen jo uhraamaan paljon. Viittauksella ulkoisiin ja sisäisiin syihin Aho vahvisti kuitenkin eduskuntaryhmän puheenjohtajan Mauri Pekkarisen olleen ainakin osittain oikeassa vertauksessaan, että Aho törmäsi kivimuuriin.

Aho tosin itse piti vertausta turhan väkevänä.

-Enemmänkin tunsin olevani vähän kuin jatkoajalla puheenjohtajana Yhdysvaltojen matkan jälkeen, hän totesi.
-Kaikki ikään kuin katselivat, miltä työ alkaa tuntua ja maistua. Lopulta tunne vahvistui, etteivät voimani enää riittäneet urakkaan, joka puheenjohtajana olisi ollut edessä, Aho sanoi.

Sen Aho kiisti ehdottomasti, että Hiihtoliittoon liittyvä doping-tutkimus olisi vaikuttanut päätökseen.

-Puheenjohtaja-aikani liitossa kestää täysin päivänvalon, Aho vakuutti.

Pekkarinen yksin tiesi

Ahon mukaan ainoastaan Pekkarinen tiesi etukäteen ratkaisusta. Puolueen muuta johtoa hän ei informoinut. Lopullinen päätös perustui luottamukselliseen keskusteluun Pekkarisen kanssa, joka lopulta myös asettui Ahon halun kannalle.

Luopuiko Pekkarinen Suomen Pankin paikasta puolueen puheenjohtajan hyväksi? Aho luonnehti tilannetta sanomalla, että myös Pekkarinen olisi varmasti täyttänyt edellytykset johtokunnan jäseneksi.

Pekkarisella olisi lisäksi ollut "tietty asema" hakea Suomen Pankkiin vuoden takaisen johtajahaun maininkien jälkeen.

Sivuille ei vilkuilla

Aho lupaa jättäytyä kokonaan politiikasta, mikäli hänet valitaan Suomen Pankkiin.

-Minun kohdallani ei ole elämää eduskuntavaalien jälkeen puhumattakaan presidentinvaaleista, Aho sanoi.

Jos valinta osuu kohdalleni, keskityn tehtävään täysin, Aho korosti. Pankki saa minusta toimeliaan, täysitehoisen ja omistautuvan henkilön, hän lupasi.

Siihenkin Aho on varautunut, ettei häntä valita. Aho toteaakin aikovansa olla jatkossakin aktiivi yhteiskunnallinen keskustelija. Hän paneutuu tiiviisti myös kirjoittamiseen. Hän paljastaa sen verran, että työn kohde kuuluu yhteiskunnallisesti painavan kirjallisuuden sarjaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.