Mainos

Ahtaajien kiistassa ei sopua vielä tänään

Koko päivän jatkunut ahtaajien lakonuhan sovittelu ei tuottanut vielä tänään tulosta. Osapuolet palaavat valtakunnansovittelijan luo huomenna iltapäivällä.

Ahtaajien lakonuhan sovittelu on päättynyt tältä päivältä. Neuvotteluja käytiin valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen kanssa useaan otteeseen pitkin päivää.

Saloniuksen mukaan ratkaisuun pyritään mahdollisimman nopeasti. Hän kuitenkin piti jo ennen illan neuvotteluja todennäköisenä, että yksituumaisuutta ei vielä olisi löydettävissä. Osapuolet palaavat sovittelijan toimistoon huomenna kello 14 iltapäivällä.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ja Elinkeinoelämän keskusliiton työmarkkinajohtaja Seppo Riski olivat tänään paikalla tukemassa sovittelua. Ihalainen toivoi aamupäivällä, että neuvotteluissa saataisiin jotain aikaan tämän ja huomisen päivän aikana.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n puheenjohtaja Timo Räty arvioi aiemmin aamulla, että jos neuvottelut eivät nyt lähde kulkemaan, ratkaisut jäävät aivan ensi viikon lopulle. Ahtaajien lakko uhkaa alkaa ensi viikon perjantaina, jos sopua ei sitä ennen löydy.

Nyt suunnitelmissa on neuvotella ahtaajille kolmivuotinen työehtosopimus. Tulosopimusta pidempi kausi antaisi väljyyttä myös palkankorotuksista sopimiseen.

Kiperimmät kiistat koskevat ahtaajien työaikoja öisin ja viikonloppuisin ja toisaalta tilapäisen työvoiman käyttöä. Ahtaus tehdään nyt öisin ylitöinä, ja tämän työn muuttaminen normaaleiksi työvuoroiksi tietäisi Rädyn mukaan ahtaajille melkoista ansioiden alennusta. Tämä on hänen mukaansa jotenkin kompensoitava. Ylitöiden osuus ahtaajien vuosiansioista on keskimäärin 12 prosenttia.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton ja työnantajia edustavan Satamaoperaattoreiden välinen kiista pysäytti käytännössä Suomen ulkomaankaupan useaksi päiviksi sekä sulki muutamia paperitehtaita viime viikolla.

Työt satamissa käynnistyivät tänä aamuna viime viikon työnseisausten jälkeen.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 18.04.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.