Mainos

Ahtisaari 3500 bussikilometrin jälkeen: Kotiin, saunaan ja nukkumaan

Islannin tulivuorenpurkaus aiheutti Suomen presidentille, vuoden 2008 Nobelin rauhanpalkinnonsaajalle Martti Ahtisaarelle ikimuistoisen kotimatkan. Ahtisaarin portti sulkeutui kotiin perjantaina 16.4., kun hän oli lähtössä Islannin Reykjavikista Helsinkiin.

Ahtisaari suuntasi Reykjavikistä kuitenkin illalla New Yorkiin ja jatkoi sieltä Caracasin kautta Lissaboniin.

Lentomatkojen aikana presidentti hukkasi myös matkatavaransa.

Maanantaina 19.4. Ahtisaari pääsi suomalaisen valtuuskunnan kyytiin Lissabonissa ja matkusti pikkubussilla lähes kolme vuorokautta halki Euroopan Tukholmaan 3593 kilometriä.

Ahtisaari matkasi vielä puoli vuorokautta Tukholmasta laivalla Suomen Turkuun. Äänensä matkalla menettänyt Ahtisaari oli raskaasta kokemuksesta huolimatta tyynellä mielellä. Erityisesti hän kehui MTV.n uutisille mukavaa matkaseuraansa.

- Kuten kiinalaissanonta kuuluu, jos haluat oppia tuntemaan ystääväsi, tee matka heidän kanssaan. Matkaseurueeni oli hyvin miellyttävä, Ahtisaari totesi.

- Nyt on tarkoitus lähteä kiireesti kotiin, saunaan ja nukkumaan, lähes viikon matkannut presidentti totesi.

Katso Jukka Painilaisen raportti Turusta

Katso Ahtisaaren haastattelu kokonaisuudessaan:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.