Mainos

Ahtisaari suositumpi kuin koskaan aiemmin

Presidentti Martti Ahtisaari on suositumpi kuin koskaan aiemmin. Paitsi presidenttinä, myös ulkopolitiikan johtajana Ahtisaarta arvostetaan aiempaa enemmän. Helsingin Sanomien teettämän mielipidekyselyn mukaan yli 80 prosenttia vastaajista antoi Ahtisaarelle yleisarvosanan hyvä tai erittäin hyvä. Ulkopoliittisena johtajana Ahtisaari sai vieläkin vankemman kannatuksen. Jopa 93 prosenttia katsoo Ahtisaaren onnistuneen melko hyvin tai erittäin hyvin ulkopoliittisissa tehtävissään.

Myös Lipposen toinen hallitus on kansan suosiossa. Kaikkiaan 66 prosenttia vastaajista arvioi, että hallitus on onnistunut tehtävissään melko tai erittäin hyvin. Jopa keskustan kannattajista 54 prosenttia arvioi, että hallitus on suoriutunut tehtävästään vähintään melko hyvin. Suomen Gallupin Helsingin Sanomille tekemään tutkimukseen vastasi viime viikolla kaikkiaan 1500 suomalaista.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.