Mainos

Ahtisaari Ylelle: Monikulttuurisuuden vastustaminen on surullista

Presidentti Martti Ahtisaari kertoo seuranneensa surullisena viime päivien keskustelua monikulttuurisuudesta, uutisoi Yle.

Ahtisaaren mukaan on itsestäänselvää, että monikulttuurisuuden vastustaminen vaikuttaa Suomen maineeseen ulkomailla. Keskustelun sävyä kummeksuva presidentti sanoo pitäneensä itseään aina maailmankansalaisena. Hän kertoo uskovansa kansainväliseen ja avoimeen Suomeen.

Ahtisaari korostaa Suomen tarvitsevan lähivuosina työvoimaa ulkomailta väestön vanhenemisen vuoksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.