Mainos

Aiempaa harvempi nuori haaveilee maalle muutosta

Kaupunkimaisen elämäntavan suosio näyttää kasvaneen. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurissa kaupungeissa asuvista 18-29-vuotiaista suomalaisista entistä harvempi haaveilee muuttamisesta maalle.

Myös lapsiperheet viihtyvät entistä useammin kaupungeissa.

- Suurissa kaupungeissa asuvat haluavat entistä yksiselitteisemmin asua suurissa kaupungeissa, summaa tutkija Tiina Kupari Nuorisoasuntoliitto ry:stä.

Kaupungissa asuminen tarkoittaa monelle nuorelle neliöistä tinkimistä samalla kun muu väestö elää yhä väljemmin. Neliöiden määrä on laskenut viidessä vuodessa etenkin Helsingissä.

Noin puolet nuorista kertoi kiinnittävänsä huomiota rakennuksen energiatehokkuuteen valitessaan asuntoa. Hieman yli 40 prosenttia oli valmis maksamaan vihreästä sähköstä enemmän kuin tavallisesta.

Ympäristöministeriön julkaisemaan Nuorten asuminen 2010 -tutkimukseen haastateltiin tuhatta nuorta. Vastaava tutkimus tehtiin viimeksi 2005.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.