Mainos

Aikuiset, uimahallit eivät ole lastentarhoja

Uimahallit eivät ole lastentarhoja tai leikkipaikkoja, muistuttaa Itäkeskuksen uimahallin laitospäällikkö Teemu Raatikainen.

Raatikaisen mukaan esimerkiksi Itäkeskuksen uimahalliin lapset tulevat usein ilman valvovaa aikuista.

- Valitettavan usein katsotaan, että uimahallit ovat eräänlaisia lastentarhoja. Itäkeskuksessa esimerkiksi selvästi näkee, että lapsia jätetään tänne ja mennään itse esimerkiksi ostoksille, kauppaan tai jonnekin ja haetaan sitten lapset pois vähän myöhemmin.

Itäkeskuksen uimahallissa yritetään ottaa yhteys vanhempiin aina, kun huomataan että lapsi on hallissa yksin.

- Me näemme yleensä aika hyvin yleissilmäyksellä jos joku on ilman vanhempia. Välillä käy niinkin, että vanhemmat jättävät lapsensa lasten altaaseen kun menevät itse toisiin altaisiin eivätkä välitä mitään lapsestaan, Raatikainen kertoo.

Lisäksi hallin uimavalvojat tarkistavat, osaako ilman valvontaa oleva lapsi uida vai ei

- Monesti käy niin, että lapsi ei osaakaan uida vaikka niin sanoo. Ainahan lasten kanssa on olemassa turvallisuusriski, että niille tapahtuu jotain tai he eivät osaakaan uida. Uimahallithan eivät ole mitään lastentarhoja tai leikkipaikkoja.

Joissain uimahalleissa, kuten Mäkelänrinteen uimahallissa lapsiuimareille on asetettu ikäraja: Alle 10-vuotias tai uimataidoton ei pääse uimaan ilman vähintään 15 -vuotiasta uimataitoista saattajaa. Mikäli lapsi on alle 10 mutta osaa uida, hän voi tulla uimaan vanhempien allekirjoittamalla lupalapulla jossa on yhteystiedot.

Itäkeskuksessa ei varsinaisiin ikärajoihin uskota; lapsen tulee olla uimataitoinen, ja alaikäiset lapset tulevat uimaan vanhempien kanssa.

- Ikärajat ovat veteen piirretty viiva. Ikärajat ovat ongelmallisia koska suomalaiset yleensä osaavat uida kohtuullisen nuorena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.