Mainos

Aikuisten kännääminen ahdistaa - omanikäisten ei

Tuoreen kyselyn mukaan nuorten myönteisyys ja kielteisyys aikuisten humalajuomiseen on lisääntynyt vuodesta 2009. Välinpitämätön suhtautuminen oman ikäisten humalajuomiseen on sen sijaan lisääntynyt. Kansanterveysjärjestö ASH:n (Action on Smoking and Health) kyselyssä aikuisten humalajuomista piti ahdistavana kolmasosa nuorista; tytöt poikia enemmän. Vähiten ahdistavana sen kokivat 14-vuotiaat.

Ikä kovettaa

Kyselystä kävi ilmi, että mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä varmemmin hän suhtautuu kielteisesti oman ikäistensä ja aikuisten humalajuomiseen. Iän karttumisen myötä alkoholin käyttöä kohtaan tunnettu kielteisyys muuttuu välinpitämättömyydeksi tai jopa myönteiseksi suhtautumiseksi hyvinkin nopeasti. 16- ja 17-vuotiaista enää runsas neljännes ajattelee humalajuomisesta kielteisesti.

- Kuka kantaa vastuun siitä, että alkoholinkäyttö nuorten kaveripiirissä on lisääntynyt tänä vuonna parin vuoden takaisista lukemista? Lasten vanhemmat ja huoltajat eivät yksin pysty suojelemaan lapsia alkoholin vaaroilta, jos alkoholin markkinointiviestintä on lapsen arkipäivää. Lapset ja nuoret eivät elä tyhjiössä. Alkoholimainonta tulisi kokonaan kieltää, mutta edes alkoholin mielikuvamainonnan kielto olisi askel oikeaan suuntaan, toteaa Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.