Mainos

Aikuisten opinto-ohjaus puutteellista

Opetushallituksen selvityksen mukaan aikuisopiskelijat eivät osaa odottaa parempaa opinto-ohjausta, vaikka heidän saamassaan ohjauksessa on selkeitä puutteita.

Aikuisopiskelijoiden opinto-ohjauksessa on paljon puutteita. Vain harvalla ohjausta antavalla on riittävä koulutus, ohjaus on hajanaista ja sisällöltään niukkaa. Alle kymmenesosalla ohjaajista on opinto-ohjaajan muodollinen pätevyys. Päätoiminen opinto-ohjaaja toimii vain joka viidennessä oppilaitoksessa.

- Jos ohjauksen tasoa ja laatua haluttaisiin parantaa, pitäisi panostaa erityisesti ohjaajien koulutukseen, sanoo opetusneuvos Ulla Numminen.

Koska ohjaajien taidot ovat puutteellisia, aikuisopiskelijat eivät saa riittävästi tukea. Nummisen mukaan ohjaus kapenee vain teknisten ohjeiden ja neuvojen antamiseksi, joten siinä unohtuu opiskelijan elämäntilanteen kokonaisvaltainen huomioiminen.

Arvioinnista selvisi myös, että ohjausta on enemmän tarjolla alkuvaiheessa, mutta opintojen edetessä se vähenee reilusti. Useilta aikuisoppilaitoksilta puuttuu selkeä suunnitelma siitä, miten opinto-ohjaus tulisi järjestää. Siihen liittyviä palaute- tai seurantajärjestelmiä ei ole myöskään kehitetty. Jos oppilaitoksilla olisi näkemys siitä, että ohjaus on tärkeää ja he pitäisivät tärkeänä sitä, että aikuisopiskelijat eivät keskeytä, niin silloin pitäisi olla jonkinlainen strateginen ajattelu, joka liittyy ohjaukseen. Nyt näin ei ole.

Aikuisopiskelijat kertoivat kuitenkin olevansa kohtalaisen tyytyväisiä opinto-ohjauksen tarjontaan. Lisäksi he pitivät sen laatua melko hyvänä. Numminen arvioi, että opiskelijat eivät ehkä osaa odottaa parempaa ohjausta.

Opetushallituksen viime keväänä tekemässä arvioinnissa oli mukana 126 oppilaitosta. Joukkoon kuuluivat ammatillisten oppilaitosten aikuiskoulutus, ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset ja erikoisoppilaitokset, kansanopistot, liikunnan koulutuskeskukset, kansalaisopistot, kesäyliopistot sekä opintokeskukset ja aikuislukiot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.