Mainos

Aino teki komean comebackin

Aino-nimi on pitkän tauon jälkeen noussut tytönnimien kärkeen. Poikien puolella Eetu piti nimitilaston ykkössijaa viime vuonna.

Aino ja Eetu ovat olleet suosituimmat lastennimet vuonna 2006. Aino-nimi annettiin yli 440 tytölle, ja tällä luvulla se päihitti selvästi edellisvuoden ykkösen Emman ja kolmanneksi kirineen Saran.

Poikien puolella kolme suosituinta nimeä viime vuodelta olivat Eetu, Veeti ja Aleksi.

Nopeita nousijoita ovat tyttöjen nimissä olleet muun muassa Ninni, Alma, Kiira ja Kaisla ja poikien nimissä Leo, Eino, Alex ja Pyry.

Vuoden 2006 suosikkitilastot on julkaistu vastailmestyneessä Yliopiston nimipäiväalmanakassa.

Ainon suosio hiipui 60-luvulla

Itsenäisyytemme alkuaikoina Aino oli maamme suosituimpia tytönnimiä, mutta 1960-luvun lopulle tultaessa sen suosio oli hiipunut lähes nollille. Viime vuoden nimitilastoissa Aino ponnahti uudelleen kärkeen, lähes 80 vuotta ensimmäisen huipun jälkeen.

Suosikkinimet 2006

Kun Suomi itsenäistyi 1917, oli Aino-nimi suosionsa huipulla. Pikku-Ainoja vilisi melkein joka kylässä, sillä vuosittain Suomessa kastettiin yli 1200 Ainoa.

Puoli vuosisataa myöhemmin, 1970-luvun alussa, sai enää parikymmentä tyttöä vuodessa Aino-nimen ensimmäiseksi etunimekseen, kertoo professori Eero Kiviniemi Helsingin yliopistosta. Kiviniemi pitää yllä maamme suomenkielistä nimipäiväluetteloa.

Ainon uusi nousu alkoi 1900-luvun lopulla.

Emil pysyi huipulla

Suomenruotsalaisissa nimissä ovat huipulla samat suosikit kuin edellisvuonna: Emma on tytöistä ykkönen ja pojista Emil. Sen sijaan hopea-ja pronssipalleilta löytyy uusia nimiä, kertoo professori Marianne Blomqvist, joka pitää yllä suomenruotsalaista nimiluetteloa.

Tyttöjen puolella Emilia on kivunnut toiseksi, ja Julia ja Elin ovat tasapäisesti kolmansina. Pojissa taas William on kakkosena ja kovan nousun tehnyt Axel kolmantena yhdessä vanhan suosikin Antonin kanssa.

Nimipäiviä juhlitaan muuallakin

Nimipäivien vietto on voimissaan Suomen ohella myös muutamassa muussa Euroopan maassa, kertoo Minna Saarelma, joka kirjoittaa Yliopiston nimipäiväalmanakassa suomalaisen nimipäiväperinteen vaiheista.

Myös Ruotsissa, Norjassa, Tshekissä, Unkarissa ja Latviassa on kalentereissa varsin hyvin ajan tasalla oleva nimipäiväluettelo.

Lisäksi nimipäiviä juhlitaan katolisissa ja ortodoksisissa maissa, kuten Puolassa, Kroatiassa ja Kreikassa. Siellä juhlinta kohdistuu kuitenkin enemmän henkilön tai kaupungin suojeluspyhimykseen, ei nimipäiväsankariin itseensä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.