Mainos

Air Finlandin matkustajien kotiin pääsystä ei vielä tietoa

Air Finlandin ulkomailla olevien matkustajien kotiin pääsystä ei ole vielä tietoa. Tietoa ei myöskään ole siitä, järjestetäänkö korvaavia lentoja Suomessa lähtöä odottaville. Lentoyhtiö on ilmoittanut jättävänsä konkurssihakemuksen.

– Tällaisessa tapauksessa kuluttajaviranomainen on se taho, joka kertoo, millä tavalla näitä asioita saadaan järjestettyä, sanoi toimitusjohtaja Mika Helenius STT:lle.

Helenius ei osannut sanoa, joko asiakkaille on tiedotettu tapahtuneesta. Hänen mukaansa yhtiön myyntijohtaja valmistelee parhaillaan tiedottamista yhteistyökumppaneille ja avun pyytämistä niiltä.

Heleniuksen mukaan Air Finlandin matkustajia on ainakin Kreikan Kreetalla ja Rodoksella, Turkin Antalyassa ja Espanjan Aurinkorannikolla. Yhtiön lento Helsingistä Malagaan peruttiin tänään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.