Mainos

Äitikin tarvitsee lomalla omaa aikaa

Äiti haluaa viettää kesäloman mummolassa, kun taas mies kävisi mieluummin kalassa ja golfaamassa. Kuulostaako tutulta?

Perheen odotetusta kesästä voi kehkeytyä kriisi, jos omista lomaodotuksista ei muisteta puhua ajoissa. Kyse ei kuitenkaan välttämättä ole siitä, etteikö perheessä keskusteltaisi tarpeeksi.

- Usein kuvitellaan, että tunnetaan toinen hyvin ja sitten vain oletetaan toisen ajattelevan tietyllä tavalla, pariterapeutti Anja Saloheimo Väestöliitosta sanoo.

Omaakin aikaa

Loma on yhteistä laatuaikaa, mutta kaikkea ei tarvitse väkisin yrittää tehdä koko perheen voimin.

Molemmat vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa, tilaa hengähtää, sillä se palvelee yhdessäolon hetkiäkin.

- Loman aikana on hyvä olla itsekseen vaikka päivän tai parin ajan ja tehdä itselleen tärkeitä asioita. Toinen voi ottaa sillä aikaa vastuun muun perheen hyvinvoinnista.

Erityisesti suomalainen äiti ottaa usein liikaakin vastuuta arjen asioiden hoitamisesta. Perhe on saattanut tottua esimerkiksi siihen, että äiti pakkaa lomakassit ja huolehtii, että tarpeellinen on mukana.

- Meidät on ehkä kasvatettu siihen. On myyttejä siitä, että äitiys on tietynlaista ja siihen kuuluu tällainen huolehtiminen kaikista asioista, Saloheimo pohtii.

- Antaisin sellaisen ohjeen, että kannattaa miettiä sitä työnjakoa uudestaan. Myös kumppanille pitää antaa mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista on perheen hyvä arki. Molemmat vanhemmat voivat näin tuoda siihen oman näkökulmansa.

Perheen vanhempien on kuitenkin syytä muistaa, että lapset eivät lomallaan ihmeitä kaipaa. Lasten kannalta hyvä loma on sellainen, jossa kaikilla on rento olo, ilman aikataulupaineita ja liiallista kireyttä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.