Mainos

Äitiyden ylisuorittaminen on yleinen ongelma

Moni lapsiperhe kärsii nykyään siitä, että äidit suorittavat äitiyttä oman jaksamisensa kustannuksella.

Meidän perhe -lehden haastattelemat asiantuntijat kertovat, että niin kutsutut yltiöäidit ovat nykyään perheterapeuteille tuttuja asiakkaita. He ovat äitejä, jotka ovat uuvuttaneet itsensä tavoittelemalla täydellisyyttä ja käyttämällä kaiken energiansa perheeseen tai sekä perheeseen että uraansa.

-Monet ajattelevat, että vanhemmuus on luopumista nautinnosta, vapaudesta ja elämästä. Jos panostaa kaiken energiansa yltiöäitiyteen, ei jaksa pitää huolta itsestään eikä parisuhteestaan, sanoo Väestöliiton perheverkon asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri Raisa Cacciatore.

Äidin hyvinvointi ja jaksaminen ovat kuitenkin tärkeitä paitsi äidin itsensä myös koko muun perheen kannalta. Itsestään huolehtiminen ei siis ole itsekästä vaan kaikkien etu. Koko perhettä hyödyttää myös se, jos vanhemmat muistavat omistautua myös toisilleen ja parisuhteelleen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.