Mainos

Ajokielto uhkaa kännykkä kädessä ajavaa

Kuljettaja voi vastedes saada ajokiellon, jos ajaa matkapuhelin kädessä. Huomenna tulee voimaan uusi laki, jonka mukaan kännykkä kädessä ajaminen lasketaan toistuviin liikennerikkomuksiin.

Poliisi voi määrätä ajokiellon, jos toistuvia liikennerikkomuksia kertyy vuodessa kolme tai kahdessa vuodessa neljä. Kielto kestää yhdestä kuuteen kuukautta.

- Kaikkien rikkomusten ei tarvitse olla kännykän käyttöön liittyviä, vaan mukana voi olla esimerkiksi kaksi ylinopeusrikkomusta, selventää hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvainen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Kännykän pitämisestä kädessä ajon aikana saa rikesakon, joka on 50 euroa. Aiemmin rangaistuksena on voinut olla useita rikesakkoja ilman ajokieltoa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.