Mainos

Akava suhtautuu varauksella keskusjärjestöjen yhdistämiseen

Akava suhtautuu varauksella keskusjärjestöjen yhdistämiseen. Akavan tiedotteen mukaan koulutetut palkansaajat tarvitsevat yhä keskusjärjestön, joka huolehtii edunvalvonnasta.  

Osa keskusjärjestöjen johdosta ja niiden alaisista liitoista käsittelivät eilen salaisessa kokouksessa keskusjärjestöjen mahdollista liittymistä yhteen.

– Erityyppisissä ratkaisuissa on jo nähty, että kaikille palkansaajaryhmille on vaikea löytää yhteisiä tavoitteita. Jos keskusjärjestöjä olisi vain yksi, uhkaisi koulutettujen ääni hukkua kokonaan. Viime aikoina on tullut erittäin selväksi, että Akava on ainoa keskusjärjestö, joka ajaa koulutettujen etua, toteaa puheenjohtaja Sture Fjäder tiedotteessa.  

Fjäderin mukaan on todennäköistä, että Suomessa on lähivuosina vain korkeasti koulutettujen ja toisen asteen koulutuksen saaneiden keskusjärjestöt nykyisen mallin sijaan. Syyt ovat hänen mukaansa koulutuspolitiikassa ja muuttuvassa työelämässä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.