Mainos

Video: AKT jättäytyi ulos yhteiskuntasopimuksesta – Tätä se tarkoittaa

Kuljetusalan liitto AKT kertoo kantansa yhteiskuntasopimukseen kello 14 alkavassa tiedotustilaisuudessa.

Lähetyksessä kuullaan myös MTV Uutisten politiikan toimituksen analyysi AKT:n päätöksestä.

Tilaisuus on poikkeuksellinen, sillä AKT järjestää tiedotustilaisuuksia harvoin.

AKT on suhtautunut kriittisesti yhteiskuntasopimukseen ja järjestö kertoi tammikuussa, että se ei ole lähdössä mukaan uudelle neuvottelukierrokselle yhteiskuntasopimuksesta.

Myös monet muut SAK:n jäsenliitot, muun muassa Metalliliitto käsittelevät tänään suhtautumistaan sopimukseen. Elintarviketyöläisten liitto ilmoitti eilen, että se ei ole lähdössä mukaan yhteiskuntasopimukseen.

SAK:n hallitus tekee keskusjärjestön päätöksen sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä maanantaina.


Katso AKT:n tiedotustilaisuuden tallenne kokonaisuudessaan:



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.