Mainos

AKT:n Rädylle potkut: Uusi puheenjohtaja valitaan syksyllä

AKT:n puheenjohtaja Timo Räty on saanut lopulliset potkut tehtävistään. Liiton 40-jäseninen valtuusto teki päätöksen yksimielisesti.

Rädyn vapauttaminen tehtävistään oli jokseenkin selvä asia jo ennalta.

Maaliskuussa Räty hyllytettiin viranomaistutkinnan ajaksi toistaiseksi, koska epäilyt työpaikkakiusaamisista päätyivät poliisin syyteharkintaan.

Epäluottamusta lisäsivät tiedot rahankäytöstä ja puheenjohtajan sihteerille tehdyistä kalliista vuokrasopimuksista.

AKT:n hallituksen varapuheenjohtaja Jape Lovénin mukaan erottamisen syynä oli se, että "puheenjohtaja on aiheuttanut käyttäytymisellään vakavaa haittaa AKT:lle ja koko ammattiyhdistysliikkeelle".

Rädyn sihteerin Nesrin Canin tehtävät liitossa jatkuvat, mutta hänen tehtävänkuvansa on vielä auki.

Työryhmä etsii uutta puheenjohtajaa

Valtuusto nimitti kahdeksan henkilön työryhmän etsimään liitolle uutta puheenjohtajaa. Päätökset tehdään AKT:n mukaan näillä näkymin valtuuston syyskokouksessa 29. marraskuuta.

Työryhmän muodostavat valtuuston puheenjohtaja Heikki Harakka, hallituksen varapuheenjohtaja Veijo Ruonala, työvaliokunnan jäsen Jarkko Arpula, valtuuston jäsen Annika Nurmi sekä hallituksen jäsenet Jorma Kauppinen, Vesa Malinen, Jani Lindholm ja Kai Laaksonen.

Uuden puheenjohtajan valintaan asti tehtävää hoitaa liittosihteeri Arto Sorvali.

Valtuuston tekemästä Rädyn erottamispäätöksestä uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.