Mainos

AL: Influenssarokotteista jää käyttämättä jopa kolmannes

Käyttämättä jääneiden influenssarokotteiden vuoksi menee hukkaan vuosittain jopa yli miljoona euroa, kertoo Aamulehti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tilaa vuosittain 1-1,2 miljoonaa rokotetta, joista käyttämättä jää 300 000-400 000, eli noin kolmannes.

Rokotteet tilataan hyvissä ajoin, ja niitä on tilattava riittävästi kaikille halukkaille. Tilattujen rokotteiden määrä on pysytellyt viime vuodet vakiona, vaikka hävikki tunnetaan.

– Aina kun uusi rokotetilaus tehdään, tilausmäärää pohditaan. Olemme kuitenkin päätyneet ottamaan rokotteita yhtä paljon kuin aiemminkin, sillä niitä on pakko riittää kaikille halukkaille. Uusia rokotteita ei saa mistään alle puolen vuoden toimitusajan, kertoo THL:n lääketukkukaupan johtaja Pertti Sormunen Aamulehdelle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.